Aloitin stepin parissa jo alakouluiässä. Harrastuksesta tuli vähitellen tärkeämpi ja lopulta se johti pysyvään ammatinvalintaan. Rakastuin siihen, kuinka stepissä rytmit yhdistyvät liikkeelliseen kerrontaan ja ilmaisuun. Kehomusiikki on stepille luonnollinen jatkumo. Sen äänet ovat vain orgaanisemmat ja tällä hetkellä se on vähintään yhtä lähellä sydäntäni kuin steppi. Esiintynyt olen reilun 20-vuoden ajan ja opettanut lähes yhtä pitkään. Minulle on tärkeää saada jakaa sitä rakkautta mitä minulla on lajejani kohtaan. Hienoin hetki opettajana on, kun näkee innostuksen syttyvän ja tietää, että tuo kipinä kantaa vielä pitkälle eteenpäin. Opettajana uskon, että jokainen oppii, kunhan yhdessä löydämme sen oikean reitin asian luokse. Välittäminen on tärkeä osa opettajuutta, mutta niin on tavoitteiden asettaminenkin ja tietynlainen vaativuus, eteenpäin johdattaminen. Esiintyjänä olen musiikin emootioiden tulkki ja vuorovaikutuksessa eläjä. Hetkessä oleminen on esiintyjänä minulle tärkeää. Läsnäolo ja yhden pienen nyanssin tekeminen merkitykselliseksi tässä ja nyt kuvaa hyvin olemustani lavalla. Opiskelin yliopistossa psykologiaa ja se näkyy opettamisessani, esiintymisessäni ja koreografioissani tietynlaisena ihmisyyden tutkimuksena. Kiinnostus ei ole kadonnut minnekään, suuntaan sitä nyt toimintaani tanssin ja musiikin kohtaamispisteessä - stepin ja kehomusiikin parissa.

©Iselin Jansen

Rytmien asialla yhteisöllisesti stepaten. Opetusta, esiintymistä ja jakamista.

© Hannaleena Markkanen

Steppiä ja Kehomusiikkia  - esityksiä, steppitunteja ja kehomusiikkitunteja